KIRKKOLAINSÄÄDÄNTÖ




KIRKON SÄÄDÖSKOKOELMA NROT 63-

Nro 123 Kirkkohallituksen päätös kanttorinvirkaan vaadittavista tutkinnoista
 
Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2015

_________

Kirkkohallitus on kirkkolain 22 luvun 2 §:n 1 momentin 7 b) kohdan ja kirkkojärjestyksen 6 luvun 6 §:n nojalla päättänyt seuraavaa:

1 §
Kanttorinvirkaan vaadittavan tutkinnon sisältö

Kanttorinvirkaan vaadittavan tutkinnon, joka on suoritettu 31.7.2010 jälkeen, tulee sisältää:
1) jumalanpalvelusmusiikin, kirkollisten toimitusten ja seurakunnan tilaisuuksien musiikin opintoja, joihin sisältyy eri tyylein toteutettavia lauluun, musiikinjohtoon ja urkujensoittoon sekä soittimien hoitoon ja huoltoon liittyviä opintoja, yhteensä vähintään 90 opintopistettä;
2) raamattutietoon, kirkon tunnustukseen ja jumalanpalveluselämään liittyviä teologisia opintoja vähintään 10 opintopistettä;
3) rippikouluopetukseen ja musiikkikasvatukseen seurakunnassa liittyviä pedagogisia opintoja yhteensä vähintään 10 opintopistettä;
4) vähintään 20 opintopisteen kokonaisuus, johon sisältyy kirkkomusiikin soveltavia opintoja sekä päätoiminen ohjattu harjoittelu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnassa.
Tutkinnon lisäksi tulee suorittaa 1 momentissa tarkoitetut opinnot, jolleivät opinnot ole sisältyneet suoritettuun tutkintoon.

2 §
Ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävä kanttorinvirka

Kirkkojärjestyksen 6 luvun 6 §:n tarkoitettua ylempää korkeakoulututkintoa edellyttävään kanttorinvirkaan antavat kelpoisuuden seuraavat tutkinnot tai opinnot:
1) 31.7.2010 jälkeen suoritettu:
a) musiikin maisterin tutkinto;
b) filosofian tai kasvatustieteen maisterin tutkinto, jossa pääaineena on musiikkikasvatus;
c) kulttuurialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto (muusikko ylempi AMK).
2) Ennen 1.8.2010 suoritettu:
a) kanttori-urkurin tutkinto;
b) Sibelius-Akatemian vuosina 1993–1995 järjestämä kelpoistamiskoulutus;
c) Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelman evankelis-luterilaisen suuntautumisvaihtoehdon mukaisesti 31.7.1995 mennessä suoritettu musiikin kandidaatin tutkinto tai kyseisessä koulutusohjelmassa sen jälkeen suoritettu musiikin maisterin tutkinto.

3 §
Laajaa yliopistotutkintoa edellyttävä kanttorinvirka

Kirkkojärjestyksen 6 luvun 6 §:ssä tarkoitettua laajaa yliopistotutkintoa edellyttävään kanttorinvirkaan antavat kelpoisuuden seuraavat tutkinnot tai opinnot
1) 2 §:n 1 kohdassa tarkoitetun tutkinnon lisäksi tai siihen sisältyen
a) Sibelius-Akatemian perustutkinnon ylimmällä, tasolla A suoritetut kuoronjohdon, laulun tai urkujensoiton opinnot;
b) edellä mainitussa alakohdassa tarkoitettuja opintoja vastaavat, kirkkomusiikin harjoittamiseen suoraan liittyvät tai sitä tukevat, muussa koulutusohjelmassa suoritetut musiikin maisterin tutkinnon pääaineopinnot;
c) musiikin lisensiaatin tai musiikin tohtorin tutkinto, jonka sisältö liittyy kirkkomusiikin harjoittamiseen tai tukee sitä.
2) Ennen 1.8.2010 suoritettu:
a) Sibelius-Akatemiassa kanttoriurkurin tutkinnon lisäksi suoritettu diplomitutkinto kuoronjohdossa, laulussa tai urkujensoitossa taikka musiikinjohtajan tutkinto kirkkomusiikkiosastossa;
b) Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelman evankelis-luterilaisen suuntautumisvaihtoehdon mukaisesti 31.7.1995 mennessä suoritettu musiikin kandidaatin tutkinto tai sen jälkeen suoritettu musiikin maisterin tutkinto sekä sen lisäksi piispainkokouksen 21 päivänä syyskuuta 1994 kanttorin virkaan vaadittavista tutkinnoista antaman päätöksen (kirkon säädöskokoelma nro 66) 3 §:ssä määritellyt lisäopinnot (Piispainkokouksen 21.9.1994 antaman päätöksen 3 § on tämän päätöksen liitteenä) 31.7.2005 mennessä suoritettuina;
c) Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikin harjoittamiseen suoraan liittyvän tai sitä tukevan musiikin maisterin tutkinnon lisäksi Sibelius-Akatemiassa tasolla A suoritettu tutkinto ja siihen liittyvät opinnot tai kirkkomusiikin harjoittamiseen suoraan liittyvä tai sitä tukeva toisen maisterin tutkinto, lisensiaatin tutkinto tai tohtorintutkinto.

4 §
Muuta kirkkohallituksen hyväksymää tutkintoa edellyttävä kanttorinvirka

Kirkkojärjestyksen 6 luvun 6 §:ssä tarkoitettua muuta tutkintoa edellyttävään kanttorinvirkaan antavat kelpoisuuden seuraavat tutkinnot tai opinnot:
1) 31.7.2010 jälkeen suoritettu:
a) kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinnon, muusikon (AMK) tutkinto;
b) kirkkomusiikin koulutusohjelmassa suoritettu musiikin kandidaatin tutkinto.
2) Ennen 1.8.2010 suoritettu:
a) Kirkon jumalanpalvelus- ja musiikkitoiminnan keskuksen 1980-luvulla järjestämä alimman asteen kanttorin tutkintoon johtanut poikkeuskoulutus;
b) 31.7.2007 mennessä suoritettu konservatorion kirkkomuusikon tutkinto tai vastaava näyttötutkinto;
c) 1.8.1995–31.7.2003 Sibelius-Akatemiassa suoritettu musiikin kandidaatin tutkinto;
d) kirkkomusiikin suuntautumisvaihtoehdon mukainen kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto (muusikko AMK);
e) tutkinto tai opinnot, jotka antavat kelpoisuuden ylempää korkeakoulututkintoa tai laajaa yliopistotutkintoa edellyttävään kanttorinvirkaan.

5 §
Ulkomailla suoritetut tutkinnot

Ulkomailla suoritettujen musiikin tutkintojen ja opintojen tunnustamisesta, rinnastamisesta ja hyväksymisestä päättää kirkkohallitus siten kuin siitä kirkkolaissa ja kirkkojärjestyksessä säädetään.

6 §
Voimaantulo

Tämä päätös tulee voimaan samana päivänä kuin kirkolliskokouksen 9 päivänä toukokuuta 2014 hyväksymä kirkkolain muutos.
Tämän päätöksen voimaantulo ei vaikuta jo virassa olevien kanttoreiden kelpoisuuteen.

________


Säädöskokoelman nro 123 Liite.pdfSäädöskokoelman nro 123 Liite.pdf

Takaisin