Piispainkokous / 02/10/2004


10 §
<2003-00105> Kirkolliset arvonimet

Esittelijä: Juntunen Hannu
Kirkkohallitus oli lähettänyt piispainkokoukselle kirkollista arvonimikäytäntöä koskevan kirjeen (25.11.2003; asianro 2003-00105) ja sen liitteenä kirkkohallituksen 27.2.2001 asettaman toimikunnan mietinnön Kirkolliset arvonannon osoitukset (Sarja C 2002:14). Toimikunnan puheenjohtajana toimi arkkipiispa John Vikström ja sihteerinä vt. piispainkokouksen sihteeri Kalervo Salo.

Kirkkohallituksessa tapahtuneen valmistelun taustana oli piispainkokouksen 13.-14.2.2001 (18 §) tekemä esitys, että kirkkohallitus asettaisi työryhmän selvittämään kirkollisten arvonannon osoitusten yleisiä perusteita sekä tekemään alustavan ehdotuksen jatkotoimenpiteistä.

Suomen perustuslain kanssa tuli samaan aikaan voimaan laki julkisen arvonannon osoituksista (1215/1999) sekä tasavallan presidentin asetus arvonimistä (381/2000). Täten osoittautui tarpeelliseksi täsmentää myös kirkkolainsäädännössä rovastin arvonimen sekä director cantus ja director musices -arvonimien myöntäminen, joka on perustunut vakiintuneeseen tapaan. Mainitussa istunnossaan piispainkokous teki kirkolliskokoukselle esityksen, jonka perusteella kirkkolain 19 lukuun lisättiin siinä nykyisin oleva 8 § (L 306/2002) sekä kirkkojärjestyksen 19 lukuun nykyinen 7 § (kirkolliskokouksen päätös 5.5.2001/524). KL 19:8 §:n mukaan piispa voi myöntää rovastin arvonimen sekä tuomiokapituli director cantus ja director musices -arvonimen. KJ 19:7 §:n mukaan piispainkokous voi antaa tarkempia ohjeita KL 19:8 §:ssä tarkoitetusta menettelystä.

Kirkkohallituksen 27.2.2001 asettama toimikunta ehdotti mietinnössään kirkollisten arvonannon osoitusten kokonaisvaltaista uudistamista. Mietinnössä on katsaus arvonimien ja kunniamerkkien taustahistoriaan sekä nykytilanteeseen. Toimikunta ehdotti rovastin arvonimen sekä director cantus ja director musices -arvonimien säilyttämistä piispan ja tuomiokapitulin myöntäminä. Näiden perinteisten arvonimien statusta tulee kuitenkin nostaa tiukentamalla niiden myöntämisperusteita, jolloin näitä arvonimiä myönnettäisiin tietyn laskutavan mukaan huomattavasti harvemmin kuin nykyisin. Kirkollisten ansioiden perusteella voitaisiin edelleenkin anoa tasavallan presidentin myöntämiä arvonimiä. Näiden arvonimien joukkoon toimikunta ehdotti kirkon taholta esitettäväksi seuraavia uusia arvonimiä: kirkollisneuvos (kyrkoråd), hiippakuntaneuvos (stiftsråd) ja maarovasti (landsprost).

Kirkkohallitus päätti toimikunnan tekemien ehdotusten mukaisesti täysistunnossaan 25.11.2003

1. esittää piispainkokoukselle, että se laatisi suosituksen, jonka mukaan piispa voisi myöntää kirkolliskokouksen toimikautta vastaavan neljän vuoden aikana yhden rovastin arvonimen kutakin alkavaa viittäkymmentä hiippakunnan KVJ 4:2 §:n 1 momentin mukaista pappia kohden;

2. esittää piispainkokoukselle, että se laatisi suosituksen, jonka mukaan tuomiokapituli voisi myöntää kirkolliskokouksen toimikautta vastaavan neljän vuoden aikana yhden dir.cant.- tai dir.mus. -arvonimen kutakin alkavaa viittäkymmentä hiippakunnan seurakuntavirassa tai kirkollisen järjestön palveluksessa olevaa kanttoria kohden; ja

3. pyytää piispainkokouksen kannanottoa suosituksesta, että hiippakuntien tuomiokapitulit anoisivat uusia kirkollisneuvoksen, hiippakuntaneuvoksen ja maarovastin arvonimiä.

Kirkkohallituksen asettama toimikunta ehdotti myös ryhdyttäväksi toimiin kirkon kahden virallisen kunniamerkin, Pyhän Henrikin ristin ja Agricolan ristin, sekä puolivirallisen Seurakuntatyön kunniamerkin perustamiseksi. Mainitussa täysistunnossaan 25.11.2003 kirkkohallitus päätti perustaa työryhmän, jonka tehtävänä on vuoden 2004 loppuun mennessä tehdä esitys näistä kunniamerkeistä.

Valmistusvaliokunta

Valmistusvaliokunta totesi, että piispainkokouksella on KJ 19:7 §:n perusteella toimivalta antaa tarkempia ohjeita KL 19:8 §:ssä tarkoitetusta menettelystä eli rovastin arvonimen sekä director cantus ja director musices –arvonimien antamisesta. Näiden arvonimien ”inflaatio” on ollut puheena useissa yhteyksissä. Nyt voitaisiin oikaista muodostunutta käytäntöä. Kirkkohallitus on tehnyt asiassa täsmällisen ehdotuksen. Samalla voidaan tutkia, on piispainkokouksen aikaisempaa suositusta (11.5.1959) muutoinkin syytä tarkistaa.

Valmistusvaliokunta ehdotti, että kirkkohallituksen esittämien suositusten asemesta piispainkokous antaisi KJ 19:7 §:n perusteella tarkemmat ohjeet KL 19:8 §:ssä tarkoitetusta menettelystä. Ohjeet julkaistaisiin kirkon säädöskokoelmassa.

Vuonna 1959 annetun suosituksen mukaan rovastin arvon edellytyksenä on pidettävä tiettyä virkavuosien määrää, määrätyn iän saavuttamista ja erityistä ansioituneisuutta. Rovastin arvonimeä ei tule myöntää teologian tohtorille eikä eläkkeellä olevalle pappismiehelle. Director–arvonimien osalta piispainkokous suositti vastaavasti määrättyä ikää ja erityistä ansioituneisuutta. Myös alhaisempi ikä tulee kysymykseen erityistapauksissa. Director–arvonimiä voidaan piispainkokouksen suosituksen mukaan myöntää myös kirkkomuusikolle, joka on suorittanut muun kuin kirkollisen akateemisen tutkinnon.

Asiaa koskevissa selvityksissä, muun muassa kirkkohallituksen toimikunnan mietinnössä (s. 18s, 32s), on todettu, että piispainkokouksen suosittamia kyseisten arvonimien myöntämisperusteita on sovellettu melko vapaasti ja arvonimiä on myönnetty runsaasti. Näiden kirkollisten arvonimien merkitys on ollut vaarassa kääntyä nurinkuriseksi, koska enemmän kuin arvonimen saaminen herättää huomiota jonkun jääminen sitä ilman.

Valmistusvaliokunta piti onnistuneena toimikunnan mietintöön pohjautuvaa kirkkohallituksen esitystä sekä rovastin arvonimen että director cantus ja director musices –arvonimien myöntämisperusteiden määrällisestä täsmentämisestä. Nykyinen tulkinta on, että lääninrovastilla on automaattisesti rovastin arvonimi. Sen sijaan keskustelua on herännyt siitä, päteekö vastaava periaate myös puolustusvoimien kenttärovasteihin näiden siirtyessä pois mainitusta tehtävästä. Selvyyden vuoksi piispainkokouksen määräykseen tulisi sisällyttää maininta lääninrovastista ja kenttärovastista, mutta siten, että nämä rovastin arvonimet luetaan kyseisen hiippakunnan kiintiöön ja että piispalla säilyy harkinnan mahdollisuus näissäkin tapauksissa.

Vakiintuneen käytännön muuttaminen tulee aiheuttamaan hämmennystä ja kenties katkeruuttakin varsinkin siirtymäkaudella. Tätä haittaa voitaisiin ehkä lieventää tekemällä muutos mahdollisimman selkeäksi siten, että siirtymäkauden aikana kirkollisia arvonimiä ei myönnettäisi ollenkaan.

Kirkkohallitus pyysi piispainkokouksen kannanottoa myös uusista, tasavallan presidentiltä anottavista kirkollisista arvonimistä, joita olisivat kirkollisneuvos (kyrkoråd), hiippakuntaneuvos (stiftsråd) ja maarovasti (landsprost).

Valmistusvaliokunta yhtyi toimikunnan toteamukseen (s. 22), että kirkon viranomaisten myöntämiä arvonimiä ei ole aiheellista eikä kenties mahdollistakaan ryhtyä lisäämään. Joka tapauksessa tarvitaan arvonimiä, jotka kuvaavat arvonimen saajan kirkollista uraa tarkemmin kuin esimerkiksi opetusneuvos. Toistaiseksi ei ole ollut muita valtiojohdon myöntämiä selvästi kirkollisiin ansioihin liittyviä arvonimiä kuin seurakuntaneuvos. Kirkon viranomaiset voisivat edelleenkin anoa myös muita valtion arvonimiluetteloon sisältyviä arvonimiä kirkon työntekijöille.

Kirkollisneuvos on parempi kuin kirkkoneuvos, joka sekoittuisi virkanimikkeeseen ja jonka valtion arvonimilautakunta torjui juuri tästä syystä. Hiippakuntaneuvos olisi ilman muuta selkeä. Sen sijaan maarovastin arvonimi voi ainakin alkuun aiheuttaa kummastusta niissä yhteyksissä, joissa nimen taustahistoriaa ei tunneta.

Valmistusvaliokunnan mielestä vuoden 1959 suosituksen mukainen käytäntö, jonka mukaan rovastin arvonimeä ei myönnetä teologian tohtorille, voi jatkua, vaikka teologinen tutkimus ja koulutus entistä selvemmin mielletäänkin kirkkoon nähden riippumattomiksi. Kyseisen käytännön jatkuminen siten, että maarovastin arvonimi voitaisiin myöntää myös kirkollisesti ansioituneelle teologian tohtorille, voisi osaltaan tukea tämän uuden arvonimen kokemista rovastin arvonimeä korkeammaksi. Selvyyden vuoksi asiasta voidaan määrätä piispainkokouksen uudessa päätöksessä.

Kirkollisten arvonannon osoitusten eli ansioitumisen ja palkitsemisen ajatuksen voidaan väittää sopivan huonosti luterilaisen kirkon imagoon. Ihmisyhteisön luonteeseen kuitenkin kuuluu, että ansioitumisessa on eroja ja että palkitsemisella on positiivista merkitystä muun muassa johtamisen kannalta. Tietysti arvonimien ja kunniamerkkien saaminen herättää myös kateutta, mutta tämänkin takia myöntämisperusteiden tulee olla mahdollisimman selkeät ja yleisesti tiedossa.

Valmistusvaliokunta oli valmistellut ehdotuksen piispainkokouksen suositukseksi kirkollisten arvonimien myöntämisperusteista. Pohjana oli kirkkohallituksen esitys, jonka mukaan piispa voisi myöntää kirkolliskokouksen toimikautta vastaavan neljän vuoden aikana yhden rovastin arvonimen kutakin alkavaa viittäkymmentä hiippakunnan KVJ 4:2 §:n 1 momentin mukaista pappia kohden.

Rovastin arvonimi voitaisiin myöntää lääninrovastille tai kenttärovastille hänen jäädessään pois kyseisestä tehtävästä. Nämä rovastin arvonimet luettaisiin kuuluviksi edellä tarkoitettuun kiintiöön. Teologian tohtorille ei myönnettäisi rovastin arvonimeä.

Toiseksi tuomiokapituli voisi suosituksen mukaan myöntää kirkolliskokouksen toimikautta vastaavan neljän vuoden aikana yhden director cantus tai director musices –arvonimen kutakin alkavaa viittäkymmentä hiippakunnan seurakuntavirassa tai kirkollisen järjestön palveluksessa olevaa kanttoria kohden.

Valmistusvaliokunta ehdotti myös siirtymäkautta 1.5.2004-1.5.2008, jonka aikana kirkollisia arvonimiä ei myönnettäisi lainkaan.

Kirkon laintarkastustoimikunta oli antanut asiasta lausuntonsa nro 1/2004. Valmistusvaliokunta oli viimeistellyt ehdotuksensa laintarkastustoimikunnan lausunnon edellyttämällä tavalla.

Keskustelussa käyttivät puheenvuoroja Laulaja, Niskanen, Laitinen, Salmi, Huovinen, Heikka, Pihkala, Särkiö, Viljo Juntunen, Salo, Huotari ja Paarma. Keskustelun yleislinjana oli kriittinen suhtautuminen valmistusvaliokunnan ehdotukseen, jonka mukaan piispainkokous olisi määritellyt kutakuinkin täsmälliset määrälliset kriteerit rovastin ja director –arvonimien myöntämistä varten.

Laulajan mukaan näiden arvonimien myöntämisellä voidaan antaa arvoa seurakunnassa kirkon eturintamassa työskenteleville eikä ainoastaan kirkon ylemmillä hallintotasoilla toimiville. Rovastin arvonimen radikaali vähentäminen on ristiriidassa tämän tarpeen kanssa, vaikka voidaankin puhua rovastin arvon ”inflaatiosta” ja vaikka jotkut kieltäytyvät arvonimen saamisesta jne. Joka tapauksessa arvonimi on merkitsevä tavalliselle seurakuntapapille. Ehdotettu laskutapa johtaisi esimerkiksi Lapuan hiippakunnassa siihen, että rovastin arvonimiä voitaisiin myöntää vain 1-2 vuodessa. Myöskään valmistusvaliokunnan esittämä ”selibaatti” [arvonimien myöntämisen keskeyttäminen siirtymäkauden ajaksi] ei ole hyväksyttävä. Erityisesti rovastin arvonimen osalta asia on palautettava uudelleen valmisteltavaksi v. 1959 annetun suosituksen hengessä.

Jatkokeskustelussa Laulajan ajattelua kannattivat muiden muassa Niskanen, Laitinen, Salmi ja Heikka. Huovinen kritikoi valmistelumuistiota mm. vuoden 1959 suosituksen epätarkasta referoinnista sekä vaikutelmasta, jonka mukaan rovastin arvonimeä vaille jääneet olisivat joutuneet jonkinlaisen rangaistuksen kohteeksi. Näistä ilman rovastin arvonimeä jääneistä vain pieni vähemmistö on tehnyt jotain moitittavaa. Huovinen ei nähnyt perusteita nykykäytännöstä luopumiseen ja huomautti uudesta tilanteesta, jossa naispappien aikaisempi kirkollinen ura on oikeudenmukaista ottaa huomioon.

Keskustelun yleislinjasta poikkeavasti Pihkala piti asian uudelleen ajattelemista tervetulleena. On vaikea mieltää arvonimeä, joka annetaan lähes kaikille, ellei ole kieltäytynyt tai töpännyt. Valmistusvaliokunnan ehdotusta ei pitäisi tyrmätä. Särkiö huomautti, että kirkkohallituksen toimikunnalla oli pohjana vuoden 1959 suositus, ja tarkoituksena oli pukea sen ajattelu täsmällisiksi luvuiksi. Yksi näkökulma on, että director–arvonimen voi edelleenkin myöntää myös tasavallan presidentti, joten arvonimi on noteerattava korkealle. Sikäli kuin puhutaan eturintaman työntekijöiden palkitsemisesta, mikä on täysin perusteltua, on muistettava, että on muitakin työntekijöitä kuin papit ja kirkkomuusikot. Tarvittaisiinko diakonaattia varten oma arvonimi? Toimikunnan kanta oli, että kirkollisten arvonimien valikoimaa ei tule laajentaa, vaan on anottava valtiovallalta olemassa olevia arvonimiä ja kunniamerkkejä. ”Inflaation” on aiheuttanut se, että vuoden 1959 suositusta ei ole noudatettu. Kirkkohallituksen toimikunnan sihteerinä toiminut Salo totesi, että tasavallan presidentin valta myöntää arvonimiä on pääsääntö, kun taas kirkkolaki säätää yhden poikkeuksen (rovasti, director –arvonimet). Säännös jatkaa perinteellistä kirkollista käytäntöä, joka voinee olla väljempi kuin valtiollinen. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla kiintiö 1/30 valmistusvaliokunnan ehdottaman 1/50 asemesta.

Eräissä puheenvuoroissa myönnettiin käytännön löystyminen, mutta katsottiin, että haitat eivät pakota näin isoon remonttiin. Täsmälliset kiintiöt rajoittaisivat Heikan mukaan piispojen harkintavaltaa. Useissa puheenvuoroissa esitettiin valmistusvaliokunnan ensimmäisen ponnen poistamista eli että piispainkokous ei antaisi täsmällistä päätöstä kirkollisten arvonimien myöntämisperusteista. Tämän asemesta asia palautettiin valmistusvaliokunnalle siten, että vuoden 1959 suositus päivitetään ottaen huomioon tapahtunut kehitys.

Eräissä puheenvuoroissa pohdittiin lääninrovastin ja kenttärovastin mahdollisuutta saada rovastin arvonimi ”automaattisesti” kyseisen tehtävän päättymisen jälkeen. Tätä käytäntöä on noudatettu piispojen yhteisen sopimuksen perusteella. Viljo Juntunen totesi, että lääninrovastin osalta tilanne on sikäli muuttunut, että lääninrovasti yleensä toimii joko kuusi vuotta tai lyhyemmän ajan. Kenttärovasti voi virkauransa aikana siirtyä aivan muihin tehtäviin. Olisiko valmistusvaliokunnan esitys lääninrovastin ja kenttärovastin osalta kuitenkin perusteltu?

Kirkkohallitus oli pyytänyt piispainkokouksen kannanottoa suosituksesta, että hiippakuntien tuomiokapitulit anoisivat uusia kirkollisneuvoksen, hiippakuntaneuvoksen ja maarovastin arvonimiä. Valmistusvaliokunta oli laatinut tämän esityksen mukaisen päätösponnen (2). Muutamissa puheenvuoroissa maarovastin arvonimeä pidettiin ongelmallisena, vaikeasti ymmärrettävänä, jopa koomisena.

Paarma totesi, että vuoden 1959 suositukseen tarvitaan jotain täsmennystä koska myös muodostunutta käytäntöä voidaan arvostella. Ellei valmistusvaliokunnan ehdotusta voida hyväksyä, ainakin vuoden 1959 suositus on päivitettävä. Lääninrovastin ja kenttärovastin osalta piispojen on ilmeisesti neuvoteltava asiasta uudelleen, koska tilanne on osittain muuttunut.

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä Laulaja ehdotti Huovisen kannattamana, että ponsi 1 eli ehdotus piispainkokouksen täsmälliseksi päätökseksi jätettäisiin raukeamaan. Huotari totesi, että tällöin jäisi voimaan vuoden 1959 suositus. Omasta puolestaan Huotari ehdotti asian palauttamista valmistusvaliokunnalle vuoden 1959 suosituksen päivittämistä varten. Huotarin ehdotusta kannatti Pihkala. Laulaja totesi oman ehdotuksensa merkitsevän, että asian käsittely jatkuisi vapaamuotoisesti piispojen neuvotteluissa.

Puheenjohtaja otti ensimmäiseen äänestykseen Huotarin palauttamisehdotuksen valmistusvaliokunnan ehdotusta vastaan. Tässä äänestyksessä Huotarin palauttamisehdotus sai 12 ääntä ja valmistusvaliokunnan ehdotus 7 ääntä. Toisessa äänestyksessä olivat vastakkain Huotarin palauttamisehdotus ja Laulajan tekemä ehdotus raukeamisesta. Tässä äänestyksessä Huotarin ehdotus sai 12 ääntä ja Laulajan ehdotus 8 ääntä. Näin ollen piispainkokous äänin 12-8 päätti lähettää asian valmistusvaliokunnalle uudelleen valmisteltavaksi.

Ponnen 2 eli uusien kirkollisneuvoksen, hiippakuntaneuvoksen ja maarovastin arvonimien osalta Huotari ehdotti Salmen kannattamana, että maarovastin maininta poistetaan kyseisestä ponnesta. Toimitetussa äänestyksessä Huotarin ehdotus sai 14 ääntä ja valmistusvaliokunnan ehdotus 6 ääntä. Näin ollen piispainkokous äänin 14-6 poisti maarovastia koskevan maininnan kyseisestä ponnesta.
Päätös:
Edellä olevan käsittelyn perusteella piispainkokous päätti 10.2.2004
1. palauttaa asian valmistusvaliokunnalle rovastin arvonimen sekä director cantus ja director musices –arvonimien osalta; ja 2. ilmoittaa kirkkohallitukselle, että piispainkokous pitää perusteltuna esitystä, jonka mukaan hiippakuntien tuomiokapitulit anoisivat tasavallan presidentiltä myös uusia kirkollisneuvoksen ja hiippakuntaneuvoksen arvonimiä.

1. remittera ärendet till beredningsutskottet beträffande hederstiteln för prostar samt hederstitlarna för director cantus och director musices, och
2. meddela kyrkostyrelsen att biskopsmötet anser det förslag motiverat, enligt vilket domkapitlen i stiften av republikens president skulle anhålla om nya hederstitlarna ecklesiastikråd och stiftsråd.
Toimenpiteet: